Kirjanpitolain 7 luvussa kerrotaan ammatinharjoittajan kirjanpidosta ja 1 §:ssä sanotaan, että ammatinharjoittaja ei ole velvollinen pitämään kaksinkertaista kirjanpitoa. Ei ole velvollinen tarkoittaa, että kahdenkertaista kirjanpitoa ei ole pakko pitää, mutta sitä ei ole myöskään kielletty. Kirjanpitolaissa kuitenkin velvoitetaan pitämään kirjanpitoa ja ammatinharjoittajan kirjanpito voi tällöin olla yhdenkertainen kirjanpito.

Yhdenkertaiseen kirjanpitoon merkitään menot, tulot, korot, verot ja tavaroiden tai palveluiden oma käyttö.

Kirjanpito voi olla esimerkiksi seuraavan kaltainen – tässä yhdenkertainen kirjanpito esimerkki, jossa on kirjattu vain tulot ja menot

 

 Pvm.  Tapahtuma

 tulot

 menot

 15.5.  Ostettu tarvikkeita kirjakaupasta

 25,00

 16.5.  Palkkio tehdystä työstä pankkitilille

 1000,00

 17.5.  Siirretty yksityiselle tilille rahaa

 500,00

 

  • Myös yhdenkertaisen kirjanpidon on perustuttava tositteisiin ja kuitteihin. Kirjanpitokirjat ja tositteet on säilytettävä vähintään kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana tilikausi on päättynyt.
  • Tapahtumat on kirjattava sidottuun kirjaan tai välittömästi tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen sidottavaan kirjanpitokirjaan.
  • Kirjanpito ohjelmalla pidettävä kirjanpito on myös tulostettava ja sidottava kirjaksi.

 

Nykyisin kirjanpito-asiakirjojen sidonta on muuttunut usein liimausmenetelmäksi, jossa esim. kuumaliimalaitteella tulosteet kiinnitetään toisiinsa kiinni ja samalla saadaan kirkkaat kannet. Pienessä kirjanpidossa, kelvollinen menetelmä on varmastikin myös pieni kansio, jolla asiakirjat saadaan pysymään samassa nipussa. Tärkeintä on, ne ovat samassa nipussa, tallessa ja hyvin esitettävässä muodossa mikäli verottaja, viranomainen tai yrittäjä itse haluaa tutkia niitä.

 

Yhdenkertaisen kirjanpidon tarkoituksena on pitää yrityksen rahat ja varat erillään henkilökohtaisista rahoista ja varoista. Lisäksi kirjanpidon perusteella laaditaan veroilmoitus.

Vaikka ammatinharjoittaja voi pitää yksinkertaista kirjanpitoa on hänen kirjanpidossaan noudatettava soveltuvin osin myös kirjanpitolain muita säännöksiä.